Siirry pääsisältöön

Julkaisutiedonkeruu: Julkaisutiedonkeruu Savoniassa

Julkaisutiedonkeruu tuottaa noin 2% ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoituksesta. Julkaisurahapotti on yhteinen kaikille ammattikorkeakouluille, joten julkaisujen määrällä on merkitystä.

Julkaisujen avulla ammattikorkeakoulujen asiantuntijat eri aloilta voivat kertoa työstään ja sen tuloksista ja lisätä siten ammatillista vaikuttavuuttaan erilaisissa julkaisukanavissa tavoittaen erilaisia yleisöjä.

Julkaisutietojen tallentaminen Savoniassa

Kirjasto vie julkaisutiedonkeruuseen automaattisesti tiedot julkaisuista:

Muut julkaisutiedot pitää tallentaa itse:

Lyhyt video tietojen tallentamisesta Justukseen esitietoilla tai attribuuteilla. Tallennusapua saa lisää osoitteesta julkaisut@savonia.fi. Kirjasto tarkistaa tallennukset ja ne näkyvät hyväksynnän jälkeen:

Rinnakkaistallentaminen

Savonian julkaisupolitiikan mukaisesti Savonian julkaisujen tulee olla aina avoimia. Rinnakkaistallentaminen koskee niitä Savonian henkilökunnan julkaisuja, jotka eivät ole muutoin avoimesti saatavilla. Rinnakkaistallentaminen on suotavaa myös jos on epäilys, ettei julkaisu tule säilymään alkuperäisessä avoimessa julkaisupaikassaan.

Julkaisut rinnakkaistallennetaan Justus-palvelun kautta, josta ne tallentuvat automaattisesti Theseus-julkaisuarkistoon. Rinnakkaistallentaminen koskee tieteellisissä aikakauslehdissä, ammattilehdissä, sarjajulkaisuissa ja konferenssijulkaisuissa tai muissa kokoomateoksissa julkaistuja artikkeleita julkaisutyyppiluokissa A – D. Rinnakkaistallennukseen on aina oltava lupa niin kustantajalta kuin muilta kirjoittajiltakin.

Avoimet, myös rinnakkaistallennetut, julkaisut tuottavat rahoitusta lisäkertoimella jos ne on julkaistu heti avoimina täysin avoimessa julkaisukanavassa. Viivästetyssä, ns. embargollisessa julkaisussa  lisäkerrointa ei tule.

Toimi näin:

  • Pyydä rinnakkaistallennuslupa julkaisun muilta mahdollisilta kirjoittajilta. Suullinen lupa riittää. Artikkelin rinnakkaistallentaminen ei vaikuta tutkijan tekijänoikeuksiin, jotka pysyvät kirjoittajilla.
  • Varmista oikeudet kuvien, karttojen, yms. tekijänoikeudellisen aineiston verkkotallentamiseen.
  • Tallenna Justukseen pyydetyt julkaisutiedot ja artikkelin viimeisin versio. Vertaisarvioitujen tieteellisten artikkelien  kohdalla tämä tarkoittaa korjattua ja kustantajan hyväksymää ns. final draft -versiota (post print/final draft/accepted article/author's accepted manuscript), jossa artikkelin ulkoasu ei ole vielä kustantajan muokkaama.

Kirjasto huolehtii lopuksi kustantajaluvan tarkastamisesta ja/tai hankkimisesta. Suurin osa kustantajista sallii julkaisun rinnakkaistallentamisen organisaation julkaisuarkistoon.

Yhteisjulkaisujen rinnakkaistallenuslupa

Yhteisjulkaisun tiedot tallennetaan Justukseen jokaisessa organisaatiossa. Näin jokainen osallistunut organisaatio saa julkaisusta julkaisupisteitä.

Savonian julkaisusarjassa tai Savonian Ihmisiä, ilmiöitä ja innovaatioita-sivulla ilmestyneiden yhteisjulkaisujen rinnakkaistallentaminen on sallittua kustantajan versiona ilman embargo-aikaa.

Kustantajien tekijänoikeuspolitiikka

Kustantajien tekijänoikeuspolitiikan voi tarkistaa SHERPA/RoMEO -palvelusta.

Suurilla kustantajilla on omat Open Access -sivut: SpringerElsevierSageWileyTaylor & Francis. Suomalaisten kustantajien rinnakkaistallennusperiaatteet on koottu sivulle Kotimaiset kustantajat ja rinnakkaistallennus.

Tallennusohjeita

Julkaisun määritelmä

OKM:n ohjeistuksen mukaan julkaisun tulee liittyä kirjoittajan tutkimus- ja asiantuntijatyöhön Savoniassa ja sisältää tieteellistä, ammatillista tai taiteellista sisältöä. Pelkästään markkinointiviestintään tai harrastus-, järjestö- tai liiketoimintaan liittyviä tekstejä ei raportoida.

Julkaisulla on oltava ulkopuolinen tekijästä riippumaton julkaisija eli julkaisemisesta on päättänyt joku muu kuin kirjoittaja itse. Esim. omakustanteet tai omien kotisivujen tekstit eivät täytä OKM:n kriteereitä.

Savonia kannustaa avoimeen julkaisemiseen. Jos se ei ole mahdollista, tulee julkaisu aina rinnakkaistallentaa.

​Pääjulkaisutyypit 

A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit 
B Vertaisarvioimattomat tieteelliset kirjoitukset
C Tieteelliset kirjat
D Ammattiyhteisölle suunnatut julkaisut
E Suurelle yleisölle suunnatut julkaisut
F Julkinen taiteellinen ja taideteollinen toiminta
G Opinnäytteet (henkilökunnan, ei opiskelijoiden)
H Patentit ja keksintöilmoitukset
I Audiovisuaaliset aineistot ja tieto- ja viestintätekniset ohjelmat

​Ohjeita muualla julkaisutiedonkeruusta ja Justuksen käytöstä

Usein kysyttyä

Jos kirjoitan samassa työpaikassa työskentelevän kollegan kanssa yhdessä julkaisun, saammeko kumpikin julkaisupisteen?
Ette. Julkaisupiste on julkaisukohtainen, joten yhdestä julkaisusta saa vain yhden julkaisupisteen. 

Jos teen julkaisun toisessa organisaatiossa työskentelevän kollegan kanssa, saammeko kumpikin julkaisupisteen?
Kyllä.  Julkaisupiste on myös organisaatiokohtainen, joten yhdestä yhteisjulkaisusta kumpikin organisaatio saa yhden julkaisupisteen. 

Kuinka paljon yksi julkaisupiste on rahassa?

Ammatillisista (D) ja tieteellisistä julkaisuista (A-C) tulee enemmän rahoitusta ja niille lasketaan julkaisupiste kertoimella 1. Muille julkaisutyypeille (E-I) kerroin on 0,4. Ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta 2% tulee julkaisuista ja potin jakautuminen riippuu myös muiden ammattikorkeakoulujen julkaisujen määrästä. Käytännössä summa on ollut noin 1600 € / julkaisupiste.

Lisätietoa

Lisätietoa ja apua  julkaisut@savonia.fi tai Anu Räty-Härkönen ​anu.raty-harkonen@savonia.fi puh. 044 785 6468

Saavutettavuusseloste